Perheiden arjesta
Tämän päivän vanhemmuudesta annetaan kuva, että pitäisi osata ja tehdä, omistaa ja ostaa sekä vastata vaikka ja mistä. Ilman täydellistä vanhemmuutta ei pysty kasvattamaan onnellista ja hyvän itsetunnon omaavaa lasta. Samalla vanhemmuuden keskellä pitäisi kehittää itseään, vastata työelämän vaatimuksista, laittaa lapsi hoitoon ajoissa, mutta myöskin olla lapsen kanssa mahdollisimman pitkään kotona. Lapsen pitää myös harrastaa, jotta hän ymmärtää liikunnan merkityksen terveydelle myöhemmässä vaiheessa elämää ja jotta hänellä on kavereita ja hän kuuluu yhteisöön ja kehittymistä tapahtuu.
Samalla perheelliset luovat kuvaa raskaasta vanhemmuudesta ja keskustellaan siitä, kenellä on rankinta ja kuka on valvonut pisimpään. Lapsettomista tämä saattaa kuulostaa pelottavalta, vaikka lapsellisille tämä on tarpeellista vertaistukea. Parisuhteetkaan eivät välttämättä ole ”parhaassa mahdollisessa kunnossa” kun opetellaan uuteen elämänvaiheeseen ja arkeen lapsen tai useamman lapsen kanssa. Tämän ajan yksilökeskeisyyskään ei välttämättä ole omiaan luomaan perhearjen tarpeista kovin ruusuista kuvaa.
Kaikesta tästä huolimatta meidän pitäisi pystyä luomaan yhteiskuntaa, johon lapsi on tervetullut. Yhteiskuntaa, jossa vanhemmuuden tuki on hyvää ja oikea aikaista. Lapset voisivat harrastaa, mutta sen kustannukset eivät muodostuisi vanhemmille mahdottomiksi. Ja etenkin tuoda esille, että läsnäolo lapsen kanssa riittää. Ei tarvita lomamatkoja, ei tarvita kokoaikaista kehittymistä harrastusten ja tekemisen kautta vaan kuunteleminen ja yhdessä tekeminen on se tärkein juttu.
Meidän tulee varmistaa lapsiperheille tuki varhaisessa vaiheessa, kun ongelmat eivät ole suuret. Tällä hetkellä kotihoidontukea saa ilman lastensuojelun asiakkuutta, se on hyvä asia. Kunnat eivät ole lakimuutoksen hengen mukaisesti tarjonneet sitä välttämättä kaikille vaan siihen on olemassa kriteerit ja kaikki apua tarvitsevat perheet eivät sitä saa. Mielestäni pitäisi miettiä miten saamme ohjattua kuntia panostamaan tähän ja madaltamaan kynnystä matalan kynnyksen avulle. Miten neuvolatyötä tehostamalla tätä palvelun osaa voidaan laajentaa?
Lasten kanssa on arjen haasteita, joiden ratkaisemiseen tarvitaan välillä muutakin kuin vain levähtämistä arjessa. Tarvitaan näitä arjen ”super nannyjä”, jotka tulevat perheen avuksi, kun kyseessä on vielä pienet haasteet arjessa. Näkisin tähän olevan avuksi juuri perhetyön, joka menee perheiden kotiin ja auttaa perheitä niissä asioissa jotka perheessä sillä hetkellä synnyttävät kysymyksiä. Perhetyö vahvistaa vanhemmuutta ja auttaa perheitä näkemään, että vähempikin riittää.
Perhevapaa uudistus täytyy tehdä ensi vaalikaudella. Näkisin sen lähtevän ajatuksesta, että perheet tietävät itse kuka hoitaa lapsen kotona. En näe, että kotihoidontukea pitäisi maksaa lyhyemmän aikaa kuin kolme vuotta. Meidän pitää kuitenkin luoda yhteiskuntaa siihen suuntaan, että myös isän on helpompi jäädä kotiin lapsen kanssa. Täytyy miettiä, miten kustannukset vanhempainvapaista jaetaan tasaisesti ja sitten avataan aidosti mahdollisuus perheiden päättää siitä kuka lasta hoitaa.
Jos saamme luotua perhekeskuksia ja perhetyön uusia muotoja ennaltaehkäisevään suuntaan ja luomaan varmuuden, että vanhemmuuden kiperien tilanteiden edessä on mahdollista saada apua ajoissa. Sekä luotua selkeän systeemin perheiden vapaiden osalta. Olemme varmasti tiellä, jossa lasta miettivien on helpompi tehdä päätös perustaa perhe kuin jättää se perustamatta.
Uudistuksia tehdessä on hyvä pitää mielessä myös työelämän kehitys ja muutokset ja muodostaa näistä toimiva perhettä tukeva kokonaisuus.