Kevät hiipii hiljaa. Aurinko paistaa taas eri kulmasta, ja maa alkaa tuoksua elämältä. Joka vuosi tämä hetki pysäyttää – aivan kuin luonto muistuttaisi, että uudistuminen ei tapahdu rymisten, vaan askel kerrallaan.
Huomenna on vaalipäivä. Silloin valitaan ihmiset, jotka lähtevät rakentamaan uutta valtuustoa – niin hyvinvointialueille kuin kuntiin. Vielä en tiedä, olenko yksi heistä. Mutta olen mukana. Ainakin kunnallisjärjestön puheenjohtajana ja Keskustan puoluevaltuuston varajäsenenä.
Nämä roolit tarkoittavat sitä, että osallistun päätöksenteon taustatyöhön – haluan olla rakentamassa parempaa suuntaa yhdessä muiden kanssa.
Kevät tuo toivoa, mutta vaalien jälkeen tarvitaan myös tekoja. Meidän on huolehdittava siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat myös pienemmillä paikkakunnilla, eivätkä haavoittuvassa asemassa olevat jää yksin. On löydettävä tasapaino talouden realiteettien ja ihmisten arjen hyvinvoinnin välillä. Säästötoimet eivät saa viedä ihmisarvoa.
Samalla meidän on muistettava, että kunnan tehtävä on mahdollistaa elämää – koulut, varhaiskasvatus, tiet, liikuntapaikat ja tilat yhteisöille ovat enemmän kuin budjettikohtia. Ne ovat arjen rakennuspalikoita, joiden varaan syntyy yhteenkuuluvuutta ja tulevaisuuden uskoa. Ja kaiken tämän keskellä tarvitaan avoimuutta ja luottamusta. Päätöksenteko ei saa tuntua etäiseltä, vaan sen on oltava keskustelevaa, osallistavaa – sellaista, joka ottaa ihmiset vakavasti.
Luonto ei kiirehdi. Eikä meidänkään tarvitse hosua. Mutta suunnan pitää olla selvä. Kevät näyttää, että uudistuminen voi alkaa pienestä: päätöksestä kuunnella, yhteistyöstä, rohkeudesta pitää kiinni siitä mikä toimii – ja muuttaa se, mikä ei.
Minulle politiikka ei ole vain tehtäviä. Se on vastuunkantoa. Olen mukana, koska uskon siihen, että järkevällä, harkitulla ja ihmisistä lähtevällä työllä voidaan rakentaa parempaa. Paikallisesti, alueellisesti, yhdessä.
Huomenna vaalipäivä antaa vastauksen. Sen jälkeen alkaa työ.
