Kuukausi: huhtikuu 2025

Puoluevaltuusto kokouksen puheeni Helsingissä

Julkaistu tekijä Tea

Pitämäni puhe puoluevaltuuston kokouksessa 26.4.25 Helsingissä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut,

Vaalit on käyty, nyt lähdetään töihin. Kasvun tielle.

Alkuvuonna työnhakuja on käynnistetty enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.

Samalla annettujen työttömyysturvalausuntojen määrä on pienentynyt – etenkin vaativien asiantuntijalausuntojen.

Pintapuolisesti tämä voisi näyttää hyvältä kehitykseltä, mutta pysähdytään hetkeksi miettimään:

miksi lausuntoja annetaan vähemmän, vaikka työnhaun käynnistämiset ovat vilkastuneet?

Tämä kertoo siitä, että järjestelmän sisään on jäänyt kytemään ongelma.

Pommi, joka poksahtaessaan ei jää hallinnon asiaksi – vaan iskee suoraan ihmisten elämään.

Takaisinperintöinä, karuina kirjeinä, jotka voivat romuttaa perheen talouden ja tulevaisuuden.

Vaativien asiantuntijalausuntojen käsittelyaika on nyt lyhyempi kuin koskaan aiemmin – keskimäärin vain viisi vuorokautta, ja parhaimmillaan jopa kolme vuorokautta.

Normaalisti tähän aikaan vuodesta olisimme taistelleet, että edes lakisääteinen enimmäisaika, 30 vuorokautta, pysyy.

Hyvät ystävät,

Kun rakennamme työllisyysalueiden strategioita, muistetaan,

ettei johtamisemme saa aiheuttaa ihmiselle kärsimystä, josta nouseminen kestää.

Työllisyysalueen tehtävä on varmistaa, että perusprosessit toimivat – erityisesti ne, jotka turvaavat toimeentulon.

Kun lausunnot käsitellään oikein ja ajallaan, ihminen voi luottaa tulevaisuuteen.

Jos toimeentulo romahtaa virheiden vuoksi, ei jaksa miettiä omaa polkua eteenpäin.

Siksi meidän on huolehdittava, että työllisyydenhoito kantaa ihmistä joka vaiheessa.

Tehdään työllisyydenhoidosta se voima, joka kantaa ihmisiä eteenpäin –

kohti työtä, kohti elinvoimaa, kohti uutta toivoa,

Siten vahvistamme myös alueemme kestävää kasvua ja tulevaisuuden elinvoimaa.

Kasvun tie tehdään lähellä.

Kiitos.

Puoliväliriihi 2025: Mihin suuntaan meitä ollaan viemässä?

Julkaistu tekijä Tea

Tämän kevään puoliväliriihi on nyt takana. Luvut on lueteltu, päätökset tehty.
Mutta kun pöly laskeutuu, jäljelle jää kysymys:
mihin suuntaan meitä oikeastaan ollaan viemässä?

Talouden tasapainottaminen on välttämätöntä. Velkaantumisen hillitseminen on vastuullista – ei kylmää laskelmointia, vaan tulevaisuuden turvaamista. Silti en voi olla miettimättä, jääkö inhimillisyys tämän suunnan varjoon.

Kun säästöt kohdistuvat kuntien palveluihin, koulutukseen ja terveydenhuoltoon, ei ole vaikea arvata, missä ne näkyvät ensimmäisenä: siinä, kun vanhus odottaa hoitoa, lapsi tarvitsee tukea koulussa tai yksinhuoltaja yrittää selvitä arjestaan.

Veronalennukset tuovat helpotusta, ja työn tekemisen tulee kannattaa.
Mutta olisiko ne voitu kohdentaa selkeämmin pienituloisille ja keskiluokalle – niille, joiden arki on juuri nyt kaikkein tiukimmillaan? Tällä kertaa suurin hyöty näyttää päätyvän niille, joiden elämä on muutenkin vakaammalla pohjalla.

Keskustalaisena ajattelen, että Suomi on enemmän kuin tilastoja ja budjettitaulukoita.
Se on kyläkoulun aamun hämärä, jossa lapset nauravat pihalla.
Se on terveyskeskuksen odotushuoneen hiljainen luottamus siihen, että apua saa, kun sitä tarvitaan.
Se on ikäihmisen tunne siitä, ettei hän ole yksin eikä unohdettu.
Jos nämä yhteisön hetket murenevat, mitä oikeastaan jää jäljelle?

Puolustuksen ja turvallisuuden vahvistaminen on puoliväliriihen valopilkku.
Ilman turvallisuutta ei ole vakautta, eikä ilman vakautta rakenneta tulevaisuutta.
On myös tärkeää, että tutkimukseen ja kehitykseen panostetaan – se on sijoitus, joka kantaa pidemmälle kuin yksikään budjettikausi.

Mutta kokonaisuudesta puuttuu tasapaino.
Kasvua ei synny pelkillä verohelpotuksilla ja säästölistoilla.
Se syntyy, kun ihmisellä on mahdollisuus tehdä työtä, yrittää, luottaa tulevaan – missä päin Suomea tahansa. Kasvu syntyy, kun pidämme kiinni niistä pienistä yhteisöistä, joissa elämä kantaa, ja joissa ketään ei jätetä yksin.

Tänään meillä olisi ollut mahdollisuus vahvistaa koko Suomea – tasapainoisemmin ja oikeudenmukaisemmin. Tehtiin osittain oikeita päätöksiä, mutta liian moni asia jäi puolitiehen.

Minä uskon siihen Suomeen, jossa kasvu ja inhimillisyys kulkevat rinnakkain.
Sitä suuntaa aion olla rakentamassa – täältä paikallisyhteisön tasolta käsin.

Sillä Suomi rakentuu pienistä teoista. Niistä, joissa kukaan ei jää jälkeen.

Politiikka on muutakin kuin vaalikampanjaa

Politiikka on muutakin kuin vaalikampanjaa

Julkaistu tekijä Tea

Vaalit ovat nyt takana ja katse kääntyy eteenpäin. Ennen päätöksenteon arkea on vielä käytävä paikkaneuvottelut, joissa sovitaan luottamuspaikkojen jaosta. Ne ovat osa vastuunkantoa, jossa etsitään ratkaisuja niin, että eri näkemykset ovat mukana päätöksenteossa. Lopulta paikat eivät määritä tuloksia – vaan se, miten yhteistyö lähtee käyntiin niiden pohjalta.

Mutta varsinainen työ alkaa vasta neuvottelupöytien jälkeen. Silloin, kun arjen asiat nousevat esiin päätöksenteossa ja kuntalaisten ääni kohtaa käytännön realiteetit. Päätöksenteko vaatii vuoropuhelua, ymmärrystä ja sitä, että eri näkökulmat voivat kohdata ilman, että niitä asetetaan vastakkain.

Kulunut vaalikevät oli monella tavalla erilainen. Kampanjointi sai hetkittäin sävyjä, jotka erosivat aiempien vuosien ilmapiiristä. Keskustelu kävi paikoin vilkkaana – ehkä välillä myös sellaisten tulkintojen varassa, jotka eivät aina tehneet oikeutta koko kuvalle. Lupauksia esitettiin innokkaasti, mutta tilannekuvaa kunnallisesta päätöksenteosta ja talouden reunaehdoista ei aina avattu kovin perusteellisesti.

Samalla tämä kertoo siitä, että ihmisillä on halu vaikuttaa, kehittää ja osallistua – ja se on arvokasta. Mielipiteiden moninaisuus on osa elävää demokratiaa. Eri mieltä saa ja pitää olla, kunhan se tehdään tavalla, joka kutsuu mukaan eikä sulje ulos.

Toivon, että vaalien jälkeen palataan yhdessä tekemiseen – siihen, jossa rakentava keskustelu ja toistemme kuunteleminen ovat kaiken perusta. Meillä on kunnassa paljon asioita, jotka vaativat huomiota ja huolellista työtä. Niiden ratkaiseminen onnistuu parhaiten silloin, kun mukana on keskinäistä luottamusta ja halua katsoa samaan suuntaan – vaikka polut välillä kulkisivat eri reunoilta.

Luottamus ei synny hetkessä. Se rakentuu teoista, kohtaamisista ja kyvystä nähdä toistemme näkökulmat. Siihen työhön olen valmis tarttumaan – yhdessä muiden kanssa.

Kevään herääminen ja uuden kynnyksellä

Julkaistu tekijä Tea

Kevät hiipii hiljaa. Aurinko paistaa taas eri kulmasta, ja maa alkaa tuoksua elämältä. Joka vuosi tämä hetki pysäyttää – aivan kuin luonto muistuttaisi, että uudistuminen ei tapahdu rymisten, vaan askel kerrallaan.

Huomenna on vaalipäivä. Silloin valitaan ihmiset, jotka lähtevät rakentamaan uutta valtuustoa – niin hyvinvointialueille kuin kuntiin. Vielä en tiedä, olenko yksi heistä. Mutta olen mukana. Ainakin kunnallisjärjestön puheenjohtajana ja Keskustan puoluevaltuuston varajäsenenä.

Nämä roolit tarkoittavat sitä, että osallistun päätöksenteon taustatyöhön – haluan olla rakentamassa parempaa suuntaa yhdessä muiden kanssa.

Kevät tuo toivoa, mutta vaalien jälkeen tarvitaan myös tekoja. Meidän on huolehdittava siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat myös pienemmillä paikkakunnilla, eivätkä haavoittuvassa asemassa olevat jää yksin. On löydettävä tasapaino talouden realiteettien ja ihmisten arjen hyvinvoinnin välillä. Säästötoimet eivät saa viedä ihmisarvoa.

Samalla meidän on muistettava, että kunnan tehtävä on mahdollistaa elämää – koulut, varhaiskasvatus, tiet, liikuntapaikat ja tilat yhteisöille ovat enemmän kuin budjettikohtia. Ne ovat arjen rakennuspalikoita, joiden varaan syntyy yhteenkuuluvuutta ja tulevaisuuden uskoa. Ja kaiken tämän keskellä tarvitaan avoimuutta ja luottamusta. Päätöksenteko ei saa tuntua etäiseltä, vaan sen on oltava keskustelevaa, osallistavaa – sellaista, joka ottaa ihmiset vakavasti.

Luonto ei kiirehdi. Eikä meidänkään tarvitse hosua. Mutta suunnan pitää olla selvä. Kevät näyttää, että uudistuminen voi alkaa pienestä: päätöksestä kuunnella, yhteistyöstä, rohkeudesta pitää kiinni siitä mikä toimii – ja muuttaa se, mikä ei.

Minulle politiikka ei ole vain tehtäviä. Se on vastuunkantoa. Olen mukana, koska uskon siihen, että järkevällä, harkitulla ja ihmisistä lähtevällä työllä voidaan rakentaa parempaa. Paikallisesti, alueellisesti, yhdessä.

Huomenna vaalipäivä antaa vastauksen. Sen jälkeen alkaa työ.